Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Suomi ja Espanja tekivät joskus 80-luvun tienoilla keskinäisen sopimuksen kansalaistensa terveydenhoidosta. Sopimus toimii käytännössä vain yhteen suuntaan eli Espanja hoitaa suomalaisia (eläke)turisteja. Espanja havaitsi tässä rahastuksen paikan ja sen vuoksi ei suostunut yrityksistä huolimatta purkamaan sopimusta siinä vaiheessa, kun Suomi liittyi EU:hun. Tiettävästi suomalaiset voivat...
Yhteiskunnan pahoinvointi on näkynyt viime aikoina yltyvänä väkivaltana. Erityisesti perheväkivalta ja kouluihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt. Pohjalla ovat henkiset sairaudet, joiden ennalta ehkäisy on vaikeaa. Ei ole näkyvissä mitään syytä sille, etteikö mentaaliset sairaudet lisääntyisi tulevaisuudessa. Nykynuorison arvostama elämäntyyli on sen sorttista, että itsetuhoisuus ja itse...
Mielenkiinnolla olen seurannut tätä perussuomalaisten kujanjuoksua, jossa Turun Sanomien provosoima uutinen Helena Erosen blogikirjoituksesta sytytti suurpalon. James Hirvisaaren erottaminen eduskuntaryhmästä 15.9.2012 asti saa varmaan monet miettimään kaksi kertaa ennen kuin vetävät äänensä kunnallisvaaleissa tälle puolueelle. Luulen, että pahimmat synnit Erosen tapauksessa olivat hänen...
Säteilyturvakeskuksen (STUK) entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen loikkaa venäläisten leiriin, minkä vuoksi ranskalaisen Areva yhtiön pääjohtaja Luc Oursel on pahoittanut mielensä niin maan perusteellisesti pelätessään salaisten tietojen leviämistä kilpailijan käsiin. Tv1:n iltauutisissa ministeri Henna Virkkunen rauhoitteli asiaa sanomalla, että lain mukaan virkamiehen...
Aikoinaan oli pätevyysvaatimuksissa kohta 'koeteltu kansalaiskunto'. Erään valistuneen juristin mukaan laista ei voi johtaa muuta testiä kuin, että asianomaista on syytetty lakituvassa ja hän on saanut vapauttavan tuomion. Ilmeisesti kuitenkin tämä Wallinin tapaus on luettavissa 'kansalaiskunnon koetteluun' ja että ministeri voi nyt lisätä ansioluetteloonsa tämän termin. Aika näyttää...
En tiedä mikä kumma Arhinmäen kaltaisista väitteitä tuo mieleeni Cajander ja Tannerin runsaan 70 vuoden takaiset puheet. Pääministeri A. K. Cajander piti tuon kuuluisan puheensa Viipurin Espilässä Heinjoen sotaharjoitusten päättäjäisissä 12.8.1939. Siinä hän lausui tyytyväisyytensä siihen, ettei puolustusmateriaalia ollut hankittu turhaan ruostumaan ja vanhenemaan. ...
Pankkiirit, nuo nykyajan ritarit, ovat hiukkasen huonossa huudossa ainakin sen perusteella mitä viime päivinä on voinut lukea eri tiedotusvälineistä. Pelkkä kateus ei ehkä ole kaiken takana, vaan kyllä osasyynä on mahtavien ja käytännössä aiheettomien bonusten tuoma rahan katoaminen mustaan aukkoon. Se on tuskaista seurattavaa. Tähän kohtaan sopii hyvin lainaus Egon Friedellin...
Puolustusministerimme lähtee hakemaan tietoa rajan takaa kollegaltaan. Mieleen lirahtavat vanhat hyvät ajat ja ajatus siitä, että naapuri pelkää järeiden säästöjen avulla Suomea ajettavan väkisin Natoon. Jos Suomen puolustus ajetaan riittävän alas, niin ei sillä jossakin tilanteessa taida olla muuta mahdollisuutta kuin hakea Naton jäsenyyttä. Tällainen tilanne ei välttämättä ole kaukana...
El Pais (30.1.12) kirjoittaa tänään, että Espanjan pääministerin Mariano Rajoy, on purkanut sydäntään mm. suomalaiselle virkaveljelleen Jyrki Kataiselle, ennen Eurooppa-neuvoston kokousta seuraavaan tapaan: Viime perjantaina saimme aikaan vakautta koskevan lain, ensi perjantaina menee ilmeisesti läpi taloudellisia uudistuksia koskeva laki ja sen jälkeen on vuorossa työelämää koskeva laki....
Tänään on Angela Merkelin vuoro selittää suunnitelmansa Euroopan tulevaisuudesta. Tänä aamuna kello kymmenen Suomen aikaa hän pitää puheen Saksan liittopäivien (Bundestag) täysistunnossa Berliinissä. Siinä hänen täytyy selittää, mitä mahdollisia myönnytyksiä hänen hallituksensa tekee pysäyttääkseen velkakriisin euroalueella. Merkelin odotetaan korostavan tänään Saksan vahvaa kumppanuutta...
Saksa ja Ranska ovat kaukana euron pelastamissopimuksesta. Saksalaiset vaativat ortodoksisesti maiden rahoitusjärjestelmän 'super-Maastricht'-sopimuksen noudattamista, jolloin uusi vakaussopimus sallii nopean puuttumisen ja automaattisen sanktioimisen, jos maa ei täytä budjettivajeen tavoitteita. Ranskalaiset puolestaan vaativat enemmän solidaarisuutta, mikä tarkoittaa eurojen lisäpainamista ja...
Otteita Jacques Attalin blogista (20.11 2011 ). Hän on mm. toiminut Mitterrandin taloudellisena neuvonantajana ja paljon muuna.. "Euro voi hävitä maailman kartalta tulevaan jouluun mennessä, elleivät Saksa ja Ranska lopeta pelkkiä omien etujensa akamista. Saksa ja Ranska tekivät viime vuosisadalla neljä järjetöntä ja häpeällistä päätöstä, mitkä kukin aiheuttivat Euroopan...
Aamiaismurot on syytä unohtaa liikalihavuutta ja diabetesta aiheuttavana ja ottaa ennen vaikka paistettua pekonia ja palanpainikkeeksi viinaryyppy, jos terveyttään vähänkään ajattelee. Näin on, jos on uskomista espanjalaisen tiedelehden artikkelia murojen koostumuksesta. Esimerkiksi painoprosentteina Kellogin Smacksien sisältö on seuraava: proteiinia 6 % ja hiilihydraatteja 84 % (näistä sokeria...
Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi on otsikoltaan tutkimusseloste, jonka herrat Stefan Forss, Lauri Kiianlinna, Pertti Inkinen & Heikki Hult julkaisivat Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen julkaisusarjassa (ISBN 978-951-25-2239-2). Siitä oli linkki mm. Uuden Suomen pääsivulla syyskuun puolella (22. pv ?). Palaan tähän aiheeseen sen vuoksi, etten ole nähnyt Defense Newsin...
Perjantaina 7.10.2011 klo 19 musiikkitalossa oli hyväntekeväisyyskonsertti ja tanssiassoirèe eli iltamat. Koska on vahvaa indisiota sille, ettei musiikkitalossa tuota tanssipuolta liiaksi tulla näkemään, niin pakko oli mennä pällistelemään ja samalla kuuntelemaan, mikä on maan musiikkihuippujen käsitys tanssimusiikista ja tanssiaisista. Konserttiosuudessa oli aluksi John...
Jaakko Korpi-Anttila
Kirkkonummi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?